Siirry pääsisältöön

5 liikkeen polttava vatsalihastreeni 15 minuutissa

Näin uuden viikon alkuun tässä olisi mukavan tehokkaasti polttava vatsalihastreeni, jonka voi suorittaa esim. kotona ilman mitään lisäpainoja. Aikaa tähän menee vain noin 15 minuuttia. Ja kylläpä muuten tuntuu!

30 sec per liike ja mahdollisimman monta toistoa. Kaikki liikkeet peräkkäin ilman taukoja ja sarjojen välissä 1 min tauko. 4 kierrosta. Viimeiset toistot täytyy mennä jo pieni irvistys kasvoilla.

Vuorikiipeilijä 

Asetu punnerrusasentoon ja lähde työntämään polvea kohti vastakkaista kättä. Palauta takaisin ja vaihda jalkaa.

Ilmapyörä 

Asetu selin makuulle ja jalat koukkuun. Lähde vuorotellen rutistamaan kyynärpäitä kohti vastakkaista polvea.

Varpaisiin kurkotus 


Asetu selinmakuulle. Nosta jalat ja kädet ylös ja lähde kurottamaan sormilla kohti varpaita. Rentouta hitaasti alas ja toista.

Kylkikurkotus


Selin makuulta lähde kurottamaan kättä kohti vastakkaista jalkaa koskettaen pohkeen ulkosyrjää mahdollisimman pitkälle. Toista toiselle puolelle

Lankku 
Lankutus asennossa huomio, ettei peppu jää liian ylös tai alas vaan, että vartalo olisi mahdollisimman suorassa koko lankutuksen ajan.

Muista jokaisessa liikkeessä jännittää kunnolla vatsalihaksia, jotta saadaan tehokas rasitus aikaan.

Energistä alkanutta viikkoa kaikille! 😊🌞

-K

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Terveellinen puolukkarahkapiirakka

Tänään olikin sadepäivä, joten oli hyvää aikaa leipoa jotain.  Päätin tehdä puolukoista terveellisemmän version normaalista rahkapiirakasta. Variaatioita on monia, mutta tässä minun versio jota tykkään tehdä!😊 Tältä näyttää valmis piirakka Tarvitset:  Pohja 1 dl kaurahiutaleita  (laitoin myös 0,5dl kauraleseitä)  ripaus kanelia 1/2 tl kardemummaa 1/2 dl jauhoja (vehnä- tai spelttijauhoja) 4 tl makeutusta (kookossokeria, hunajaa) 1 kananmuna 1 dl maustamatonta rahkaa Pohjasta riittää isompaankin piirakkavuokaan, jolloin siitä tulee hieman ohuempi Täyte 2 prk vanilija skyr- rahkaa 1 kananmuna 3 tl makeutusta (kookossokeri, hunajaa tai vaahterasiirappia)  0,5 dl vanilija Hera80 2-3 dl puolukoita (myös muut marjat käy) Sekoita pohjan raaka-aineet keskenään ja levitä seos piirakkavuokaan leivinpaperin päälle. Paista pohjaa uunissa 200 asteessa noin 15min (niin, että se hieman saa väriä) Sekoita täytteen ainekset sekaisin ja kaada esipaistetun pohjan

Herkullinen kanawokki

Rakastan erilaisia wokkiruokia sekä ruokia joihin voi laittaa mausteeksi soijakastiketta sekä limeä.  Eilen valmistin kanawokkia ja sain aikaan  taivaallisen hyvän, alle 30 minuutissa valmistuvan ruoan.  Resepti löytyy tuosta alta! Kanawokki 300 g maustamattomia kanasuikaleita 1 kpl sipuli 1 kpl keltainen paprika 1 kpl punainen paprika 2 kpl valkosipulin kynsi 300 g pakaste papuja 3 rkl soijakastiketta 2 rkl sweet chili-kastiketta 1 dl kookosmaitoa 1/2 limen mehu pippuria Pilko sipuli pieniksi kuutioiksi ja lisää kanasuikaleiden kanssa pannulle. Mausta pippurilla ja paista kypsiksi. Siirrä valmiit kanasuikaleet odottamaan sivuun. Pilko paprikat suikaleiksi ja paista pannulla. Lisää joukkoon halkaistut valkosipulin kynnet. Paista paprikoita muutama minuutti, jolloin ne jää hieman rapsakoiksi. Lisää sulatetut pavut, kanasuikaleet, soijakastike, sweet chili-kastike, kookosmaito ja limemehu pannulle ja sekoita. Anna hautua muutama minuutti. Wokin kanssa sopii hyvin esim.

TESTISSÄ kaupan proteiini- ja vegejäätelöt

Tänä vuonna alku kesästä ilmestyi taas uutuus jäätelöitä kaupan pakastealtaisiin. Eniten huomiota herättivät ehkä Apetitilta tulleet uutuudet; vegejäätelöt. Myös Ruotsalainen proteiinijäätelö Lohilo on noussut esille enemmän tämän kesän aikana. Halusin ehdottomasti testata miltä osa uutuuksista maistuvat. Siispä eikun kaupan kautta ja jätskitalkoisiin. En pistänyt ollenkaan pahaksi, että makuja oli montaa erilaista vaikkei tässä kaikki olekaan😉. Listaan alle tuotteet kuvineen, kerron oman mielipiteen, niiden ravintosisällön, pisteytän tuotteet 1-10 sekä kerron niiden myyntihinnat. 1.  Lohilo Salted Caramel Pakkaus on pirteän värinen! 😊 Olen sanaton! Voiko näin hyvältä maistua edes proteiinijäätelö?? Moni tavallinenkaan jäätelö ei ylety tähän lopputulokseen. Ihanan toffeen makuinen, paljon proteiinia sisältävä jäde. Tästä taisi tulla ehdottomasti lempparini! Pakkauksen uloasu ensinnäkin on todella hauska ja pirteä. Ja itse jäätelöäkin on reilusti! Myös kiva ominaisuus pa