Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on marraskuu, 2017.

Nyhtökaura tortillat rukiisilla letuilla

Tein menneellä viikolla tortilloista rukiisemman version ja kokeilin myös ensimmäistä kertaa nyhtökauraa. Sain aikaan terveellisen dinnerin ilman kaupan tortilla lettuja herkullista makua unohtamatta.  Lettujen määrä taikinasta riippuu minkä kokoisella pannulla paistat ne sekä kuinka ohuiksi ne kaulitset. Itse tein niitä 4 kpl. Rukiiset tortillaletut 4kpl 1,5 dl ruisjauhoja 1,5 dl grahamjauhoja 0,5 tl suolaa 0,5 dl öljyä  1 dl vettä Täyte; 1 pkt nyhtökauraa 1 prk ananasta 1 pieni punasipuli 2 tomaattia 1 ruukku salaattia Smetanaa Sekoita kaikki taikinan ainekset keskenään kimmoisaksi massaksi. Anna taikinan levätä liinan alla ja valmista sillä välin täyte. Pilko ananas, tomaatit ja punasipuli haluamasi muotoon ja kokoon. Paista nyhtökaura paistinpannulla öljyssä. Voit halutessasi lisätä lämpimän nyhtökauran sekaan esim. BBQ- kastiketta mausteeksi. Nyhtökaura sisältää paljon proteiinia Muotoile taikinasta tasainen pötkö ja jaa se neljään osaan.

Väsynyt kroppa? Tehosta palautumista näillä vinkeillä

Kovatehoisten treenien, pitkän harjoitusjakson tai rankan työviikon jälkeen kroppa kaipaa palautumista. Perusasioiden; ravinnon, unen ja levon lisäksi kannattaa testailla eri palautumismenetelmiä, jotka saattaisi auttaa sun kroppaa palautumaan vielä paremmin.  Omien kovatempoisten treeniviikkojen aikana olen huomannut itsellä alla mainittujen asioiden toimivan todella hyvin ja edistävän palautumista huomattavasti. Harjoitusten jälkeen olen kirjaimellisesti tuntenut, kuinka palautuminen on lähtenyt nopeasti käyntiin.  Kompressiovaatteet Kompressiovaatteita on saatavilla laajasti epäilemättä kaikista urheiluvaatekaupoista sekä nykyään jo isoimmista marketeista. Ihonmyötäiset ja napakat vaatteet ja asusteet on tehty hallitusti lisäämään kudosten ulkoista mekaanista painetta jonka ansiosta esim. laskimovirtaus ja lymfajärjestelmän toiminto tehostuu. Näin ollen urheiluvammojen riski vähenee sekä palautumista voidaan nopeuttaa.  Toki nämä eivät ole pelkästään urheilijoiden käy